tiistai 29. lokakuuta 2013

Fysiikka alkuun

Nyt on päästy vähän fysiikkaa alkuun. Täytyy kyllä sanoa, että onpas rajusti kaikki unohduksissa päästä. Ihan perusasioita. Tosin ne kyllä alkavat siitä palautumaankin ihan kohtalaisesti kuin on nyt lueskellut. Nyt on yli puolet ykköskurssista käyty ja tuntuu ihan kohtalaiselta. Ikinä en oikein noista voimavektoreista yms. ole piitannut mutta kyllä ne kuitenkin ihan selkeiltä vaikuttaa. 

Kivaa, kun tuntuu nyt alussa siltä, että tästä ehkä voikin tulla jotain. Muistan kyllä sen, että kohta vaikeutuu ja rajusti, mutta saahan tästä silti potkua :)

Kyllä sinne lääkikseen mennään. Ihan taatusti!!

maanantai 28. lokakuuta 2013

Luku-urakka aloiteltu kevyesti

Eilen päätin sitten että nyt se on aloitettava. Tasan 7 kuukautta pääsykokeisiin ja haluan päästä sisään. Aloitin siis tänään lukemisen. Heräsin jo seitsemältä ja luin 1,5h fysiikkaa aamulla. Tavoitteena oli käydä ensimmäiset 3 kappaletta läpi ykköskurssista ajatuksella ja tehdä kaikki tehtävät. Onnistui!

Voi tuntua siltä että ompas kevyet tavoitteet, mutta minulle on nyt tärkeää ensin päästä tähän lukemisen makuun. Viikko per kurssi nopeudella koetetaan mennä nyt alussa ja sitten kun vaikeutuu niin pari viikkoa per kurssi. Tavoitteena että joulukuuhun mennessä puolet fysiikasta olis käyty.

Tuntuu hyvältä! :)

maanantai 21. lokakuuta 2013

Mitä oikein teen?

Tässä on nyt ollut kaikenlaista mielessä. Siitä, että onko se lääkis nyt varmasti se asia minne haluan, mutta on se. Olen opiskellut matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa Helsingissä tämän syksyn. Ainakin tiedän sen, että haluan paljon ihmisiläheisempää työtä. Matematiikkaa siis opiskelen pääaineenani nyt ekaa syksyä ja se vie paljon aikaa. Liian paljon lääkiksen lukua ajatellen. Suoraan sanottuna en siis ole lukenut yhtään vielä.

Onko jo liian myöhästä? Tässä olisi vielä kuitenkin 7 kuukautta aikaa. Ei välttämättä. Kevään ajattelin lukea mahdollisimman plajon muuta kuin matikkaa eli sellaista, mistä saan taitoja sitten pääsykokeisiin. Opintotuet nyt vaan on pakko saada niin jotaan pitää opiskella. Ainakin Yleinen kemia 1 ja 2 ja orgaaninen kemia ja toivottavasti myös jotain solubiologiaa on tulossa. Kyllähän matikalla opiskelu toki on semmosen laskurutiinin taas herättänyt muistiin. Ehkäpä siis jotain hyvää. :)

Kyllä mä siis edelleen tähtään sinne pääsykokeisiin! Toivottavasti hyvällä menestyksellä.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

hengissä ollaan :)

Pieni tauko tuli bloggailuun erinäisten terveysongelmien takia, mut nyt aletaan olla taas täällä. Yliopistokin on aloiteltu ja siis pikkuhiljaa olisi myös aika alkaa lukemaan pääsykokeisiin.

Jotenkin vaikeaa nyt, kun ei oikein tiedä mistä silleen aloittaisi. Mutta toisaalta, jostaan se on vain aloitettava ja näin... Taidan aloittaa fysiikan ykköskurssista. Fysiikka on kuitenkin se, jota tulee eniten harjoiteltua (tai ainakin siis pitäisi harjoitella), koska se on minulle se heikoin pala.

En sitten saanut otettua yhtään mitään lääkikseen hyödyttäviä kursseja nyt ainakaan ekalle periodille, mutta aattelin, että keskityn niihin kurssiin sit vaikka kolmos ja nelos periodissa niin saa sit sieltä ne tavallaan kuin "valmennuskurssina". Eli näin ollen varmaan jätän sen valmennuskurssin sitten välistä ja laskeskelen ite niitä valmennuskurssin asioita itseopiskelumatskuista.

Mites teillä sujuu, lukemiset on varmaan jo kovassa vauhdissa? :)

TSEMPPIÄ!!

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Kuulumisia

Lukupuolella ei MITÄÄN muutoksia. Olen tehnyt töitä kuin pieni eläin eli käyn vain suunnilleen nukkumassa kotona. Ei mitään muuta elämää, puhumattakaan mistään lukemisesta. Great!?

Ei. Kyllä nyt alkaa kyrsimään ja vähän jo pelottamaankin tämä lukemattomuus ja väsymys, joka töistä syntyy. Eihän tässä ole mitään järkeä. Pari viikkoa sitten kävi mielessä sellainen, että en aloittaisikaan koulua nyt vaan tekisin töitä, MUTTA se ajatus karsiutui ja nopeasti. Jos teen töitä niin sit en teekkään mitään muuta. En edes lue.

Joten. Enään kaksi viikkoa töitä tämän jälkeen. Sitten otan loparit. Kaks viikkoa aikaa vähän tuulettaa aivojaan töistä ja valmistautua yliopistoelämään ja luku-urakkaan. Muuttokin pitäis viimeistellä (siinäkin on vielä tekemistä..). Joten kuukauden päästä toivottavasti minunkin urakkani starttaa. Harmittaa...

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Fysiikan ja Kemian YO

Päätin, että menen keväällä Fysiikan ja Kemian yokokeisiin. Ajattelin että se voisi olla tämmönen ihan kiva välietappi ja miks ei nyt pari lisäpistettäkään kelpaisi tuonne pääsykokeisiin (tosin Helsingin lääkikseen hakiessa noi lähtöpisteet ei kai ole niin tärkeitä? kun kuitenkaan sitä viiden ällän riviä ei löydy).

Kemian olen kirjoittanut, mutta fysiikkaa en. Kemian kirjoitin silloin surkeasti, joten sitä on varaakin korotella. Tottakai ne L:t sieltä on tavoitteena!

Mietin vähän ensin että kirjoittaisiko kuitenkin bilsan uusiks... Sieltä vois olla helpompi ällä, mut nyt ei mennä helpolla! Saan sitä paitsi lisää potkua lukea kemiaa ja fysiikkaa jos ilmoittaudun YO:hin.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Mennäkö vai eikö mennä valmennuskurssille

Tuo valmennuskurssi juttu on ollut mielessä paljon. Eli osallistuako valmennuskurssille vaiko ei? Tavallaan mietin sitä, että jäänkö oikeasti jostain tosi tärkeästä paitsi tai että jaksanko opiskella pääsykokeeseen asti "ilman vertaistukea" yksin jos en mene valmennuskurssille? Sitten taas toisaalta se, että kun se on niin pirun kallista, että mistä ihmeestä revin rahat siihen opiskelujen ohella...

Mutta jos kävisi sellainen ihme tuuri, että saisin rahat siihen kasaan. Niin kannattaisikohan sinne oikeasti mennä... Jääkö mua sitten harmittamaan jos en menekään? Toisaalta taas voi harmittaa jos menen tuhlaamaan rahani sellaiseen josta ei sitten olekaan yhtään mitään hyötyä pääsykoetta ajatellen (kuten ilmeisesti tän vuotisilla kävi).

Jos menen niin menen Valmennuskeskuksen kursseille. Ne tuntuvat olevan kaikkein parhaimmassa suosiossa tällä hetkellä ja niissä on kaikissa kursseissa se takuukin...

Mitähän sitä tekisi. Hmm. Ja mitenköhän nopeasti niihin pitää ilmoittautua, täyttyvätköhän jo...