Näytetään tekstit, joissa on tunniste yliopistokursseja lääkistä varten. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yliopistokursseja lääkistä varten. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

hengissä ollaan :)

Pieni tauko tuli bloggailuun erinäisten terveysongelmien takia, mut nyt aletaan olla taas täällä. Yliopistokin on aloiteltu ja siis pikkuhiljaa olisi myös aika alkaa lukemaan pääsykokeisiin.

Jotenkin vaikeaa nyt, kun ei oikein tiedä mistä silleen aloittaisi. Mutta toisaalta, jostaan se on vain aloitettava ja näin... Taidan aloittaa fysiikan ykköskurssista. Fysiikka on kuitenkin se, jota tulee eniten harjoiteltua (tai ainakin siis pitäisi harjoitella), koska se on minulle se heikoin pala.

En sitten saanut otettua yhtään mitään lääkikseen hyödyttäviä kursseja nyt ainakaan ekalle periodille, mutta aattelin, että keskityn niihin kurssiin sit vaikka kolmos ja nelos periodissa niin saa sit sieltä ne tavallaan kuin "valmennuskurssina". Eli näin ollen varmaan jätän sen valmennuskurssin sitten välistä ja laskeskelen ite niitä valmennuskurssin asioita itseopiskelumatskuista.

Mites teillä sujuu, lukemiset on varmaan jo kovassa vauhdissa? :)

TSEMPPIÄ!!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Päätöksiä

Pikku hiljaa oli pakko alkaa tekemään jonkinmoisia päätöksiä siitä että mitä ensi vuoden aikana meinaa oikein tehä. Jollakin tavalla ne rahat on hankittava ja kun näköjään vskituista työtä ei alkanut löytymään niin päätin sitten ottaa Helsingin Yliopistolta paikan vastaan ja alan lukemaan siellä luonnontieteellis-matemaattisessa tiedekunnassa.

Kotan koota ensivuodeksi sellaisen hyvän paketin josta saan mahdollismman paljon apuja lääkikseen hakemisessa (joten nyt kaikki hyväksihavaitut yliopiston kurssit vinkkaukseen kiitos :)). Samalla tietty opiskelen mahdollisimman vähän (kuitenkin ennverran että saan täydet opintotuet), jotta jää aikaa mahdollisimman paljon lukemiseen. Sekä aloitan jo elokuussa lukusuunnitelman noudattamisen ja alan lukemaan kokeeseen jo sielloin useita tunteja.

Tästä vaan eteenpäin!!