Pikku hiljaa oli pakko alkaa tekemään jonkinmoisia päätöksiä siitä että mitä ensi vuoden aikana meinaa oikein tehä. Jollakin tavalla ne rahat on hankittava ja kun näköjään vskituista työtä ei alkanut löytymään niin päätin sitten ottaa Helsingin Yliopistolta paikan vastaan ja alan lukemaan siellä luonnontieteellis-matemaattisessa tiedekunnassa.
Kotan koota ensivuodeksi sellaisen hyvän paketin josta saan mahdollismman paljon apuja lääkikseen hakemisessa (joten nyt kaikki hyväksihavaitut yliopiston kurssit vinkkaukseen kiitos :)). Samalla tietty opiskelen mahdollisimman vähän (kuitenkin ennverran että saan täydet opintotuet), jotta jää aikaa mahdollisimman paljon lukemiseen. Sekä aloitan jo elokuussa lukusuunnitelman noudattamisen ja alan lukemaan kokeeseen jo sielloin useita tunteja.
Tästä vaan eteenpäin!!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haku lääkikseen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. heinäkuuta 2013
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Kesälomailu tuntuu haastavalta
Eipä oo kesälomalla oleminen tuntunut näin haastavalta pitkään aikaan (vaikka siis olenkin osa-aikatyössä).. Ehkä viimeeksi silloin kuin aloitti koulun 1. luokalla! Jotenkin tuntuu ihan omituiselta, että yhtäkkiä, ihan parissa viikossa mulle loppujen lopuksi oikeasti räsähti se, että "Lääkikseen!!" Onhan se tietenkin ollut lapsuudesta asti jo haave, lukioon asti ihan päivän selvyys ettei ole muuta koulua kuin se, johon tulen hakemaan. Lukioaikana kuitenkin sekosin haluissani ja hainkin ihan muualle kuin lääkikseen.
Nytkin mulla on hakupaperit menossa 5 muuhun kouluun ja yhten olen paikan jo saanutkin (loput tulee ensi viikolla). Pelkään vaan, että toivottavasti ei tule muita paikkoja... Sitten joudun hylkäämään ne kaikki.. Mutta nyt vaan tuntu siltä, että sittenkin, se lääkis tosiaan on se, minne OIKEASTI haluan.
Päätin että pakko yrittää, koska muuten mua ois jäänyt varmasti harmittamaan myöhemmin se, että miksi en ees yrittänyt? Ei sitä voi tietää, että pääseekö, jos ei yritä.
Nyt on kyllä semmonen motivaatio alkaa valmistautumaan tähän koitokseen, että haluan sisään! Ihan oikeasti. Olen valmis jättämään elämän vuodeksi että voin vaan panostaa sisäänpääsyyn.
Sisäänpääsyprosessiin ei mun mielestä liity vain se, että luetaan, lasketaan, lasketaan ja lasketaan. Vaan myös sen psyykkisen puolen harjoittaminen. Lepo, ravinto, liikunta ja psyykkinen valmentautuminen. Pitää uskoa siihen, että nyt mennään sisälle. :)

tiistai 25. kesäkuuta 2013
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen
Jännää on nyt tämä aika kun Opetushallitus haluaa uudistaa noita korkeakoulujen opiskelijavalintoja. Lisää jännitystä tuo se, että jokaikisessä netin syöverissä liikkuu täysin erilaista tietoa siitä, onko tuota uudistusta tulossa ja milloin se on tulossa. Opetushallitusten sivuilta kuitenkin bongasin tällaista tietoa:
"Uudistukset toteutetaan vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa otetaan käyttöön korkeakoulujen yhteinen valtakunnallinen yhteishaku sekä mahdollistetaan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevien valinta omassa kiintiössään. Nämä uudistukset on tarkoitus toteuttaa syksyn 2014 opiskelijavalinnoissa valittaessa opiskelijoita keväällä 2015 alkavaan koulutukseen." (lähde: http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/vireilla_koulutus/opiskelijavalinnat/)
Toisaalta samaisen sivun linkistä löytyi sitten tällaista tietoa:
"Hallitus esittää, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen haku- ja valintajärjestelmää uudistetaan vuoden 2014 alusta lähtien." (lähde: http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2012/05/korkeakoulujen_opiskelijavalinnat.html)
Liekö sitten toi ensimmäinen todenmukaisempi juttu?
Itsekin juuri arvon sitä, että kun opiskelupaikka olisi tiedossa, että otanko se vastaan vai en. Ompas sitten tyhmää jos otan sen vastaan ja sen takia joudun huonompaan paikkaan muihin nähden hakuvaiheessa (ja voi olla että olisin poissaolevana koko ensivuoden sitäpaitsi siitä koulutuksesta).
Toisaalta taas sitten jos en pääse lääkikseen, niin sitten taas olen puilla paljailla.
Olisi hyvä jos tuo tulisi vasta 2014 syksyn hakuun. Sitten ois pakko päästä ens keväänä sinne lääkikseen sisälle, ennen kuin on liian hankalaa...
Voi miksi ei voi tulla vaan nyt tarkkaa tietoa koko jutusta niin ei tartte arpoa tätä?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)